Heippa!
Mietin pitkään millä käsityöllä aloittaisin tämän blogin omalta osaltani. Kun puikoiltani tipahti juuri valmistuneet perus villasukat ajattelin, että mikä sattuma sillä alkoihan käsityö-harrastukseni juuri villasukista ja niiden neulomisesta.
Aloitin tekemän käsitöitä siinä 14-15 vuotiaana koulussa pakkokässän avulla. Olin koko ala-asteen ajan ollut teknisessä eli puukäsityö ryhmässä ja nauttinut siitä kovasti. Kun vaihdoin koulua vaihtoehtona oli vain tekstiilikäsityö, mutta sillä erolla että sain valita ihan itse mitä tein. Se että sai itse päättää oman työnsä antoi niin paljon inspiraatiota kuin myös toiset oppilaat ja meidän aivan mielettömän taitava opettajamme että innostuin todenteolla käsitöistä ja niistä tuli keino rentoutua ja viettää aikaa. Kun vuosien varrella jouduin viettämään sairaalassa jopa kuukausia aikaa, aloin laajentamaan käsitöitä sukista, lapasiin ja pieniin virkkaus ja käsin ommeltuihin töihin. Taidot karttuivat sitä mukaa mitä tuotoksia valmistui. Saatoin istua sairaalan nojatuolissa ja neuloa sukkia useamman tunnin kerrallaan ja viikossa kaksikin sukka paria tuli tehtyä helposti.
Sairaalassa aloitin myös tekemään pieniä pehmoleluja virkkaamalla, joita kutsutaan amigurumeiksi. Niiden kanssa näpertely vei hyvin ajatukset pois kivuista ja välillä todella masentaviksi käyneistä sairaalahuoneista.
Tässä on nyt sitten viimeisin tuotos mitä olen saanut aikaan. Novitan ohjeella tehdyt perus villasukat kokoa 38. Lankana on 7 veljestä, kuten suurimassa osassa sukista mitä olen tehnyt. Lanka on muistaakseni pari vuotta sitten syksyn valikoimista ostettu raitalanka jonka nimeä en enää muista, koska sattumoisin en ole tajunnut säästää vyötettä. Sukan varsi on suhteellisen normaali pituinen omaan jalkaani ja raidat eivät mene tasan ihan tarkoituksella kun vielä itselleni tulivat.
Eiköhän seuraava työ ole jo jotain muuta kuin villasukkia ja neulomista, kun on niin monta muuta työtä kesken. Mutta nyt palaan sorvin ääreen ja nautin näistä lämpimistä sukista jalassani syksyn värein
xx Lotta